Suominen Yhtymä Oyj:n varsinainen yhtiökokous ja hallituksen järjestäytyminen
SUOMINEN YHTYMÄ OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.3.2008 KLO 18.15 SUOMINEN YHTYMÄ OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS JA HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN Suominen Yhtymä Oyj:n varsinainen yhtiökokous vahvisti yhtiön ja konsernin tilinpäätöksen tilivuodelta 2007 ja myönsi vastuuvapauden yhtiön hallitukselle ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous päätti, että vuodelta 2007 ei jaeta osinkoa. Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta ja luovuttamisesta. Suominen Yhtymä Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin tänään 27.3.2008. Kokouksen avasi hallituksen jäsen Juhani Lassila ja kokouksen puheenjohtajana toimi asianajaja, varatuomari Jukka Laitasalo. TILINPÄÄTÖS Yhtiökokous vahvisti yhtiön ja konsernin tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1. - 31.12.2007 ja myönsi vastuuvapauden yhtiön hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. OSINKO Yhtiökokous päätti, että vuodelta 2007 ei makseta osinkoa. HALLITUS JA TILINTARKASTAJAT Hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettiin kuusi ja seuraavaksi yhtiöjärjestyksen mukaiseksi toimikaudeksi valittiin hallitukseen Heikki Bergholm, Kai Hannus, Pekka Laaksonen, Juhani Lassila, Mikko Maijala ja Heikki Mairinoja. Hallitus piti järjestäytymiskokouksen yhtiökokouksen jälkeen ja valitsi puheenjohtajakseen Mikko Maijalan ja varapuheenjohtajakseen Pekka Laaksosen. Yhtiön tilintarkastajaksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun asti valittiin PricewaterhouseCoopers Oy, KHT-yhteisö. HALLITUKSEN VALTUUTTAMINEN PÄÄTTÄMÄÄN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA Yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotuksen, jonka mukaan hallitus valtuutetaan päättämään enintään 1 186 000 yhtiön oman osakkeen hankkimisesta. Hankkimisvaltuutus on voimassa 18 kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä lukien. Osakkeet hankitaan käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa yrityshankinnoissa tai muissa yhtiön liiketoimintaan kuuluvissa järjestelyissä, investointien rahoittamiseksi tai osana yhtiön kannustinjärjestelmää tai yhtiöllä pidettäväksi, muutoin luovutettaviksi tai mitätöitäviksi. Omat osakkeet hankitaan muutoin kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa yhtiön vapaalla omalla pääomalla osakkeiden hankintahetken markkinahintaan OMX Nordic Exchange Helsinki Oy:n järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä. HALLITUKSEN VALTUUTTAMINEN PÄÄTTÄMÄÄN OMIEN OSAKKEIDEN LUOVUTTAMISESTA Yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotuksen, jonka mukaan hallitus valtuutetaan päättämään enintään 1 222 000 yhtiön hallussa olevan oman osakkeen luovuttamisesta. Luovutusvaltuutus on voimassa 18 kuukauden ajan yhtiökokouksen päättymisestä. Yhtiön hallussa olevat omat osakkeet voidaan luovuttaa joko maksua vastaan tai maksutta. Osakkeet voidaan luovuttaa yhtiön osakkeenomistajille siinä suhteessa kuin he ennestään omistavat yhtiön osakkeita tai osakkeenomistajan etuoikeudesta poiketen suunnatulla osakeannilla, jos siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, kuten osakkeiden käyttäminen vastikkeena mahdollisissa yrityshankinnoissa tai muissa yhtiön liiketoimintaan kuuluvissa järjestelyissä, investointien rahoittamiseksi tai osana yhtiön kannustinjärjestelmää. KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Kokouksesta laadittu pöytäkirja on osakkeenomistajien nähtävänä yhtiön pääkonttorissa 10.4.2008 alkaen. Helsingissä 27. maaliskuuta 2008 SUOMINEN YHTYMÄ OYJ Kalle Tanhuanpää toimitusjohtaja Lisätietoja: toimitusjohtaja Kalle Tanhuanpää, puh. 010 214 300 Jakelu: Helsingin Pörssi Keskeiset tiedotusvälineet www.suominen.fi
Viimeisimmät uutiset
Directors and Officers, European Regulatory News
PÖRSSITIEDOTE
5.12.2024
Mark Ushpol nimitetty Suomisen Amerikat liiketoiminta-alueen johtajaksi
Osavuosikatsaukset, European Regulatory News
PÖRSSITIEDOTE
6.11.2024
Suominen Oyj:n Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2024: Operatiiviset haasteet vaikuttivat kannattavuuteen, näkymät ennallaan
Directors and Officers, European Regulatory News
PÖRSSITIEDOTE
21.10.2024