Suominen korottaa liikevaihtoennustettaan vuodelle 2014
Helsinki, Suomi, 2014-02-10 15:25 CET (GLOBE NEWSWIRE) --
Suominen Oyj Pörssitiedote 10.2.2014 klo 16.25
SUOMINEN KOROTTAA LIIKEVAIHTOENNUSTETTAAN VUODELLE 2014
Suominen Oyj on tänään saanut päätökseen Paulínian tehtaan oston Ahlstrom Oyj:lta. Kaupan vahvistumisen myötä Suominen korottaa liikevaihtoennustettaan vuodelle 2014.
Suominen arvioi, että sen liikevaihto ja liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä ovat vuonna 2014 paremmat kuin vuonna 2013.
Tilinpäätöstiedotteessaan 30.1.2014 Suominen arvioi, että konsernin nykyrakenteella koko vuoden 2014 liikevaihto olisi edellisen vuoden tasolla ja liikevoitto ennen kertaluonteisia eriä olisi parempi kuin vuonna 2013.
Vuonna 2013 Suomisen liikevaihto oli 433,1 miljoonaa euroa ja liikevoitto ennen kertaluonteisia eriä 18,3 miljoonaa euroa (jatkuvat toiminnot).
Suominen Oyj
Nina Kopola, toimitusjohtaja
Lisätietoja: Nina Kopola, toimitusjohtaja, puh. 010 214 300
Suominen lyhyesti
Suominen toimittaa teollisuudelle ja kaupalle kuitukankaita ja joustopakkauksia, joiden loppukäyttäjiä ovat kuluttajat eri puolilla maailmaa. Suominen on pyyhintään tarkoitettujen kuitukankaiden globaali markkinajohtaja. Yhtiö työllistää yli 1000 työntekijää Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Sen jatkuvien liiketoimintojen liikevaihto vuonna 2013 oli 433,1 milj. euroa ja jatkuvien liiketoimintojen liikevoitto ennen kertaluonteisia eriä 18,3 milj. euroa. Suomisen osake (SUY1V) noteerataan NASDAQ OMX:n Helsingin pörssissä. Lue lisää: www.suominen.fi.
Jakelu:
NASDAQ OMX Helsingin pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
www.suominen.fi