Suominen Oyj:n hallitus päätti johdon ja avainhenkilöiden kannustinjärjestelmistä ja osakeannista

Helsinki, Suomi, 2014-12-04 13:45 CET (GLOBE NEWSWIRE) -- Suominen Oyj   Pörssitiedote   4.12.2014  klo 14.45


SUOMINEN OYJ:N HALLITUS PÄÄTTI JOHDON JA AVAINHENKILÖIDEN KANNUSTINJÄRJESTELMISTÄ JA OSAKEANNISTA

Suominen Oyj:n hallitus on päättänyt kahdesta uudesta konsernin johdon ja avainhenkilöiden osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä. Uusien järjestelmien tarkoituksena on yhdistää omistajien ja järjestelmiin osallistuvien henkilöiden tavoitteet yhtiön arvon nostamiseksi pitkällä aikavälillä sekä sitouttaa osallistujat yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyiset yhtiön osakkeiden ansaintaan ja kertymiseen perustuvat palkkiojärjestelmät.

Johdolle suunnattuun sitouttavaan osakepalkkiojärjestelmään osallistuminen edellyttää, että järjestelmään osallistuva henkilö omistaa tai hankkii yhtiön osakkeita hallituksen päättämän määrän. Sitouttavan osakepalkkiojärjestelmän toteuttamiseksi hallitus päätti järjestelmän kohderyhmälle suunnatusta maksullisesta osakeannista.

Osakepalkkiojärjestelmä 2015

Uudessa osakepalkkiojärjestelmässä on yksi ansaintajakso, kalenterivuodet 2015—2017. Hallitus päättää erikseen uusista ansaintajaksoista. Yhtiön hallitus päättää järjestelmän ansaintakriteerit ja kullekin kriteerille asetettavat tavoitteet ansaintajakson alussa. Osakepalkkiojärjestelmän kohderyhmään kuuluu noin 15 henkilöä.

Järjestelmän mahdollinen palkkio ansaintajaksolta 2015—2017 perustuu konsernin liikevaihdon kasvuun, liikevoittoon (EBIT) ja sijoitetun pääoman tuottoon (ROI). Ansaintajaksolta 2015—2017 maksettavat palkkiot vastaavat yhteensä enintään noin 2 300 000 Suominen Oyj:n osakkeen arvoa (sisältäen myös rahana maksettavan osuuden).

Hallituksella on oikeus leikata järjestelmän mukaisia palkkioita, jos hallituksen osakkeen pörssikurssille asettamat rajat täyttyvät.

Sitouttava osakepalkkiojärjestelmä 2015

Uudessa sitouttavassa osakepalkkiojärjestelmässä on yksi kolmen vuoden ansaintajakso, kalenterivuodet 2015—2017. Palkkion saaminen tästä järjestelmästä edellyttää, että järjestelmään osallistuva henkilö omistaa tai hankkii yhtiön osakkeita hallituksen päättämän määrän. Lisäksi palkkion saaminen on sidottu osallistujan työ- tai toimisuhteen voimassaoloon palkkion maksuhetkellä.

Järjestelmän kohderyhmään kuuluvat konsernin johtoryhmän ja laajennetun johtoryhmän jäsenet. Järjestelmän perusteella maksettavat palkkiot vastaavat yhteensä enintään noin 550 000 Suominen Oyj:n osakkeen arvoa (sisältäen myös rahana maksettavan osuuden).

Palkkion maksaminen ja johdon omistusvelvollisuus

Mahdolliset palkkiot ansaintajaksoilta 2015—2017 maksetaan vuonna 2018 osittain yhtiön osakkeina ja osittain rahana. Rahaosuudella pyritään kattamaan palkkiosta osallistujalle aiheutuvia veroja ja veronluonteisia maksuja. Mikäli osallistujan työ- tai toimisuhde päättyy ennen palkkion maksamista, palkkiota ei pääsääntöisesti makseta.

Konsernin johtoryhmän jäsenen on omistettava puolet järjestelmistä saamastaan netto-osakemäärästä, kunnes hänen osakeomistuksensa yhteensä vastaa puolta hänen bruttovuosipalkkansa arvosta. Yhtiön toimitusjohtajan on omistettava puolet järjestelmistä saamastaan netto-osakemäärästä, kunnes hänen osakeomistuksensa yhteensä vastaa hänen bruttovuosipalkkansa arvoa. Tämä osakemäärä on omistettava niin kauan kuin osallistujan työ- tai toimisuhde konserniyhtiöön jatkuu.

Suunnattu maksullinen osakeanti

Osakeannissa tarjotaan yhteensä enintään 550 000 yhtiön uutta osaketta osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen konsernin johtoryhmän ja laajennetun johtoryhmän jäsenten merkittäväksi. Osakkeenomistajan merkintäetuoikeudesta poikkeamiselle on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, koska osakeannin tarkoituksena on kannustaa johtoryhmän ja laajennetun johtoryhmän jäseniä hankkimaan ja omistamaan yhtiön osakkeita osana heille suunnattua sitouttavaa osakepalkkiojärjestelmää.

Uusien osakkeiden merkintäaika on 8.12.2014—30.1.2015. Uusien osakkeiden merkintähinta on 0,67 euroa/osake, joka on sama kuin osakkeen vaihdolla painotettu keskikurssi NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä ajanjaksolla 1.11.—30.11.2014. Uudet osakkeet on maksettava merkittäessä. Merkintähinta kirjataan yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.

Uudet osakkeet merkitään kaupparekisteriin ja haetaan julkisen kaupankäynnin kohteeksi NASDAQ OMX Helsinki Oy:hyn arviolta helmikuussa 2015.

Päätös osakeannista perustuu varsinaisen yhtiökokouksen 26.3.2014 antamaan valtuutukseen.

Suominen Oyj

Hallitus

Lisätietoja:
Jorma Eloranta, hallituksen puheenjohtaja, puh. 010 214 300
Nina Kopola, toimitusjohtaja, puh. 010 214 300

Suominen lyhyesti
Suominen valmistaa kuitukankaita rullatavarana pyyhintä- ja hygieniatuotteisiin sekä terveydenhuollon sovelluksiin. Suomisen kuitukankaista valmistetut lopputuotteet – esimerkiksi kosteuspyyhkeet, terveyssiteet ja haavataitokset - luovat lisäarvoa kuluttajien arkeen eri puolilla maailmaa. Suominen on pyyhintään tarkoitettujen kuitukankaiden globaali markkinajohtaja ja sillä on noin 600 työntekijää Euroopassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Suomisen jatkuvien liiketoimintojen liikevaihto vuonna 2013 oli 373,7 milj. euroa ja liikevoitto ennen kertaluonteisia eriä 19,4 milj. euroa. Suomisen osake (SUY1V) noteerataan NASDAQ OMX:n Helsingin pörssissä. Lue lisää: www.suominen.fi.

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.suominen.fi
 

Viimeisimmät uutiset

Directors and Officers, European Regulatory News
PÖRSSITIEDOTE 5.12.2024

Mark Ushpol nimitetty Suomisen Amerikat liiketoiminta-alueen johtajaksi

Directors and Officers, European Regulatory News
PÖRSSITIEDOTE 21.10.2024

Minna Rouru nimitetty Suomisen henkilöstö- ja viestintäjohtajaksi