Suominen Oyj:n toimitusjohtaja vaihtuu

Suominen Oyj Pörssitiedote 3.8.2018 klo 8.15

Suominen Oyj:n toimitusjohtaja vaihtuu

Suomisen hallitus on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi Pekka Ojanpään. Ojanpää toimii tällä hetkellä Lassila & Tikanoja Oyj:n toimitusjohtajana ja aloittaa tehtävässään Suomisen toimitusjohtajana viimeistään 3.2.2019.

Suomisen nykyinen toimitusjohtaja Nina Kopola jättää tehtävänsä yhtiön toimitusjohtajana. Talousjohtaja Tapio Engström on nimitetty Suomisen väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi 3.8.2018 alkaen.

Suomisen hallitus kiittää Nina Kopolaa hänen panoksestaan Suomisella. Kopolan johdolla yhtiö on muuntunut yksinomaan kuitukankaisiin keskittyneeksi yhtiöksi ja alansa johtavaksi toimijaksi. Suomisen hallitus näkee, että yhtiöllä on edessään erinomaisia kasvumahdollisuuksia, ja uskoo Pekka Ojanpään olevan oikea henkilö vauhdittamaan yhtiön kehitystä kohti kasvua.

”Suomisella on tehty viime vuosina oikeita toimenpiteitä ja yhtiöllä on vahva markkina-asema. Suomisen kunnianhimoiset kasvutavoitteet ja yhtiön kansainvälisyys tarjoavat innostavan haasteen”, toteaa Pekka Ojanpää.

Ojanpää (syntynyt 1966) on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja on ennen toimimistaan Lassila & Tikanojan toimitusjohtajana toiminut johtotehtävissä muun muassa Kemira Oyj:ssä ja Nokia Oyj:ssä. Ojanpää on myös Technopolis Oyj:n hallituksen jäsen sekä Keskinäisen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen hallintoneuvoston jäsen.

Suominen Oyj
Hallitus

Lisätietoja:
Jan Johansson, hallituksen puheenjohtaja
Risto Anttonen, hallituksen varapuheenjohtaja

Haastattelupyynnöt välittää viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja Anu Heinonen, p. 040 723 6279

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.suominen.fi

Suominen lyhyesti

Suominen valmistaa kuitukankaita rullatavarana pyyhintä- ja hygieniatuotteisiin sekä terveydenhuollon sovelluksiin. Suomisen kuitukankaista valmistetut lopputuotteet – esimerkiksi kosteuspyyhkeet, terveyssiteet ja haavataitokset – luovat lisäarvoa kuluttajien ja ammattilaisten käytössä eri puolilla maailmaa. Suominen on pyyhintään tarkoitettujen kuitukankaiden globaali markkinajohtaja ja sillä on yli 650 työntekijää Euroopassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Suomisen liikevaihto vuonna 2017 oli 426,0 milj. euroa ja liikevoitto 15,0 milj. euroa. Suomisen osake (SUY1V) noteerataan Nasdaq Helsingissä keskisuurten yhtiöiden listalla. Lue lisää: www.suominen.fi.

Viimeisimmät uutiset

Directors and Officers, European Regulatory News
PÖRSSITIEDOTE 5.12.2024

Mark Ushpol nimitetty Suomisen Amerikat liiketoiminta-alueen johtajaksi

Directors and Officers, European Regulatory News
PÖRSSITIEDOTE 21.10.2024

Minna Rouru nimitetty Suomisen henkilöstö- ja viestintäjohtajaksi