Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset Suomisen varsinaiselle yhtiökokoukselle 2020

Suominen Oyj:n pörssitiedote 27. tammikuuta 2020 klo 14.00

Ehdotus hallituksen jäsenten lukumäärästä, hallituksen jäsenistä ja puheenjohtajasta

Suominen Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsenten lukumäärä pysyy ennallaan ja olisi kuusi (6).

Nimitystoimikunta ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallituksen jäseniksi valitaan uudelleen Jan Johansson, Andreas Ahlström, Sari Pajari ja Laura Raitio.

Hallituksen nykyisistä jäsenistä Risto Anttonen ja Hannu Kasurinen ovat ilmoittaneet, että eivät ole enää käytettävissä hallituksen jäseniä valittaessa.

Lisäksi nimitystoimikunta ehdottaa, että hallitukseen valittaisiin uusina jäseninä Björn Borgman ja Nina Linander.

Björn Borgman, (s. 1975, diplomi-insinööri) toimii tällä hetkellä kaupallisena johtajana HL Display AB:ssä ja sitä ennen hän on toiminut lukuisissa kansainvälisissä tehtävissä Reckitt Benckiserissä, muun muassa Kanadan myyntijohtajana ja Ruotsin maajohtajana. Borgman on Ruotsin kansalainen.

Nina Linander, (s. 1959, kauppatieteiden maisteri, MBA) toimii tällä hetkellä hallitusammattilaisena. Hän on aikaisemmin työskennellyt eri rooleissa Stanton Chase Internationalissa, Electroluxissa ja Vattenfallilla. Linander on Ruotsin kansalainen.

Kaikki ehdokkaat ovat antaneet suostumuksensa tehtäviin. Kaikki ehdolla olevat henkilöt ovat riippumattomia yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista lukuun ottamatta Andreas Ahlströmiä, joka toimii tällä hetkellä Ahlström Capital Oy:n sijoitusjohtajana. Suominen Oyj:n suurin osakkeenomistaja AC Invest Two B.V. on Ahlström Capital Oy:n konserniyhtiö. Kaikkien ehdolle asetettujen henkilöiden hallitustyöskentelyn kannalta olennaiset tiedot on esitelty yhtiön internetsivuilla www.suominen.fi.

Nimitystoimikunta ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallituksen puheenjohtajaksi valittaisiin uudelleen Jan Johansson.

Ehdotus hallituksen palkkioista

Suominen Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallituksen palkkiot olisivat seuraavat: hallituksen puheenjohtajan vuosipalkkio 66 000 euroa (2019: 60 000 euroa) ja hallituksen varapuheenjohtajan ja muiden jäsenten vuosipalkkio 31 000 euroa (2019: hallituksen varapuheenjohtaja 37 500 euroa ja jäsenet 28 000 euroa). Nimitystoimikunta ehdottaa myös, että tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle maksetaan 10 000 euron lisäkorvaus. Hallituksen puheenjohtajan palkkiota on viimeksi korotettu vuonna 2017 ja jäsenten palkkiota vuonna 2012.

Lisäksi nimitystoimikunta ehdottaa, että hallituksen jäsenille maksetaan kokouspalkkioita kustakin hallituksen ja valiokuntien kokouksesta seuraavasti: 500 euroa kokouksesta, joka pidetään hallituksen jäsenen kotimaassa, 1 000 euroa kokouksesta, joka pidetään muualla kuin hallituksen jäsenen kotimaassa ja puhelinkokouksesta 250 euroa. Päätöksistä, jotka tehdään kokousta pitämättä, ei makseta palkkiota. Vuonna 2019 valiokuntien kokouksista tai hallituksen puhelinkokouksista ei maksettu lainkaan palkkioita. Muilta osin kokouspalkkiot ehdotetaan pidettäväksi ennallaan.

Vuosipalkkioista 60 % maksetaan rahana ja 40 % Suominen Oyj:n osakkeina. Vuosipalkkiona luovutettavien osakkeiden määrä määritetään Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämässä pörssikaupankäynnissä määräytyneen osakkeen arvon perusteella seuraavasti: osakkeen arvona käytetään osakkeen kaupankäyntimäärillä painotettua keskikurssia Suominen Oyj:n tammi-maaliskuun 2020 osavuosikatsauksen julkaisupäivää seuraavan kuukauden ajalla. Osakkeet luovutetaan hallituksen päätöksellä yhtiön hallussa olevista omista osakkeista viimeistään 31.5.2020.

Kulukorvaukset maksetaan yhtiön voimassa olevan matkustussäännön mukaisesti.

Nimitystoimikunnan kokoonpano

Nimitystoimikuntaan kuuluvat 3.9.2019 alkaen AC Invest Two B.V:n nimeämänä edustajana Ahlström Capital Oy:n toimitusjohtaja Lasse Heinonen, Oy Etra Invest Ab:n nimeämänä edustajana Investment Advisory Professional Erik Malmberg Triton Advisers AB:stä sekä Keskinäisen työeläkevakuutusyhtiö Varman nimeämänä edustajana vastuullisen sijoittamisen johtaja Hanna Kaskela. Suomisen hallituksen puheenjohtaja Jan Johansson toimii nimitystoimikunnan neljäntenä jäsenenä. Lasse Heinonen toimii nimitystoimikunnan puheenjohtajana.

Nimitystoimikunta teki kaikki esityksensä yksimielisesti.

Suominen Oyj:n hallitus sisällyttää nimitystoimikunnan ehdotukset myöhemmin julkaistavaan yhtiökokouskutsuun. Suominen Oyj:n varsinainen yhtiökokous on suunniteltu pidettäväksi 19.3.2020.

SUOMINEN OYJ
Petri Helsky, toimitusjohtaja

Lisätietoja: Lasse Heinonen, Suominen Oyj:n nimitystoimikunnan puheenjohtaja, puh. 010 888 4221

Suominen valmistaa kuitukankaita rullatavarana pyyhintätuotteisiin sekä muihin sovelluksiin. Visiomme on olla edelläkävijä innovatiivisissa ja vastuullisissa kuitukankaissa. Suomisen kuitukankaista valmistetut lopputuotteet, esimerkiksi kosteuspyyhkeet, terveyssiteet ja haavataitokset, ovat läsnä ihmisten jokapäiväisessä elämässä ympäri maailmaa. Suomisen liikevaihto vuonna 2018 oli 431,1 milj. euroa ja työllistämme lähes 700 ammattilaista Euroopassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Suomisen osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. Lue lisää: www.suominen.fi.

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.suominen.fi 

Liitteet

01-CV_Borgman - FIN.pdf 2020_CV_Linander - FI.pdf 851241.jpg 851242.jpg

Viimeisimmät uutiset

Directors and Officers, European Regulatory News
PÖRSSITIEDOTE 5.12.2024

Mark Ushpol nimitetty Suomisen Amerikat liiketoiminta-alueen johtajaksi

Directors and Officers, European Regulatory News
PÖRSSITIEDOTE 21.10.2024

Minna Rouru nimitetty Suomisen henkilöstö- ja viestintäjohtajaksi